Mikko Kallavuo on Kotkassa syntynyt ja kasvanut, nykyään Joensuussa asuva ja työskentelevä kuvataiteilija. Hän on toiminut ammattimaisesti yli kymmenen vuoden ajan. Kallavuo aloitti maalarina 2010-luvun alussa, ja laajensi ilmaisuaan dokumentaarisen valokuvan, videon ja elokuvan suuntaan 2020-luvulla. Hänen valokuvateoksensa ovat useasti sarjoja, joissa ihmishahmot katoavat hänen omiin seinämaalauksiinsa, mitkä puolestaan ovat yleensä rakennusten mukana tuhoutuvia teoksia. Kaksiulotteisten teostensa ohella hänen näyttelynsä sisältävät useasti myös yhden urbaania objektia mukailevan pienoismallin. Kallavuon mukaan hienointa taiteilijan työssä on tehdä jotain itselleen merkityksellistä, ja huomata kun joku muukin saa siitä jotain. Hänen mukaansa vaikeinta taiteilijan työssä on pestä siveltimet ja hyväksyä että ei voi jatkaa enää pidemmälle.
Koulutus:
2008-2012: Imatra, Saimaan Ammattikorkeakoulu, maalaus, video
2007 - 2008: Imatra, Etelä-Karjalan Ammattiopisto, kuvallisen ilmaisun opintoja
2007: Anjalankoski, Kymenlaakson Opisto, kuvallisen ilmaisun linja
Jäsenyydet:
Kotkan Taiteilijaseura
Etelä-Karjalan Taiteilijaseura
Taidemaalariliitto, kokelasjäsen
 
Teoksia kokoelmissa:
Imatran Taidemuseo
Lappeenrannan Taidemuseo
Joutsa, Taidelaitos Haihatus
Yksityiskokoelmat
Valikoidut yksityisnäyttelyt: 
2023: Joensuu, Taidekeskus Ahjo, Pölyä tuulessa
2022: Lahti, Galleria Uusi Kipinä, Kvartsipölyä tuulessa
2021: Lappeenranta, Taidekeskus Itä, Hohtosinisiipi
2019: Joensuu, Galleria Kohina, Loppusointu
2016: Imatra, Taidekeskus Krimi, Vieraita Krimillä
2015: Imatra, Galleria Taidebunkkeri, Teoksia ja sananparsia
2013: Lappeenranta, Galleria HOI SIE, Piirustuksia ja maalauksia
2012: Kotka, Haukkavuoren näkötorni, Maalauksia
2011: Imatra, Galleria Kanava, Ovensuu
Video:
2027: Serenadi Sulattimolla, dokumentti
2022: Kiviplaneetta, Heli Valkaman kanssa
2021: Akustiikkatestaaja, Heli Valkaman kanssa
2020: Viimeinen juhla Krimillä -dokumentti, Imatran Taidemuseon kokoelmissa
2010: Lasten Kalenat, dokumentti kansainvälisestä lastenkulttuuritapahtumasta, Marko Aresalon kanssa
Valikoidut ryhmänäyttelyt:
2024: Imatran Taidemuseo, Rauha, Etelä-Karjalan Taiteilijaseura
2022: Lappeenranta, Taidekeskus Itä, Aaltoilevat kadut, Kotkan Taiteilijaseura
2021: Imatran Taidemuseo, Paikalliset tulevaisuudet, Etelä-Karjalan Taiteilijaseura
2016: Oulu, Galleria 5, Aukea Olema, Kallavuo & Panula
Kotka, Haukkavuoren näkötorni, Aukea Oleva, Kallavuo & Panula
2015: Kotka, Galleria Uusikuva, Voima, Kotkan Taiteilijaseura
2014: Lappeenranta, Galleria Pihatto, Uudet jäsenet 1, Etelä-Karjalan Taiteilijaseura
2013: Imatra, NuKu Ry, popup galleria 
Valikoidut yhteisnäyttelyt:
2026: Helsinki, Uniaika, Galleria Rankka (tulossa)
Lappeenranta, Taidekeskus Itä, Häilyvät jäljet, Leena Reitun kanssa
Sippola, Taidekeskus Antares, Viides kevät
2025: Lübeck, Saksa, Kulturwerft Gollan, Ausstellungsraum Kettenlager, 5x5 – Dialog/Dialogi, osa 2
Kotka, Haukkavuoren näkötorni, 5x5 – Dialog/Dialogi
2023: Kotka, OUTOPIA, suojelumerkitty asumaton puutalokortteli kaupungin keskustassa
2019: Imatra, Galleria Taidebunkkeri, Loppu
2018: Imatra, Taidekeskus Krimi, Koti nimeltä Krimi -purkutalonäyttely
Lappeenrannan Taidemuseo, Kaakko18 -Läheisyys
2017: Joutsa, Haihatus International 6
2016: Lappeenranta, 5000m2 -purkutalonäyttely
2015: Kotka, Galleria Uusikuva, Oikoreitti
2014: Helsinki, Kaapelitehtaan puristamo, 55100
2010: Pyhtää, Stockfors, 22
Jurytys:
2019: Imatran Taidemuseo, Etelä-Karjalan Taideyhdistysten vuosinäyttely
Apurahat:
2022: Taiteen edistämiskeskus, taiteelliseen työskentelyyn 
2020: Taiteen edistämiskeskus, taiteelliseen työskentelyyn ja Viimeinen juhla Krimillä -teoksen toteuttamiseen 
2017-2018: Imatran kaupunki, työryhmälle Kallavuo & Korpi-Hyövälti, ateljén ja ikkunagallerian ylläpitämiseen 
2016: Suomen Kulttuurirahaston Etelä-Karjalan rahasto, työryhmälle Kallavuo & Panula, taiteelliseen työskentelyyn ja näyttelyiden järjestämiseen​​​​​​​ 
Lisätietoja:
kallavuo.mikko@gmail.com
blogspot
instagram
Back to Top